Jos tännekin  vähän päivittelis kuulumisia.  Elikkä  Hugohan tosiaan oli nilkuttelematta lääkekuurin ajan  ja vielä vähän sen jälkeenkin, mutta viikonloppuna alkoi taas nilkutella levon jälkeen. Eilen käytiin lääkärissä ja kuvissa ei näkynyt mitään, mikä olisi voinut nilkuttelun selittää. Lääkäri laittoi suoraan niveleen kortisonia ja nyt edelleen lepäillään ja katsotaan tilannetta. Mutta mitään kovin vakavaahan tuo ei siis voine olla, koska kuvissakaan ei mitään näkynyt. Ihme juttu. Täytyy vaan toivoa parasta ja että tuo jalka nyt paranisi.

Schumin kanssa ollaan kuljettu treeneissä, tokoa ja agilityä. Toko -treenit menivät nappiin, vaikka meillä on pari viime kertaa jäänyt väliin. Nyt onnistui se seuraaminen pujotellenkin, mulla suorastaan suu loksahti auki, kun tuo vaan köpötteli siinä rinnalla:D Hieno homma!

Agilityssä opeteltiin jo tutuiksi käyneitä esteitä. Keinussa ollaan vielä ihan alkutekijöissä, mutta hyvältä vaikuttaa... Tuo ei ainakaan pelkää sitä tai mitään muuta vastaavaa. Sitten otettiin jo vähän useamman esteen sarjaakin: hyppy, putki, hyppy ja hyppy. Alkuun puhalsi taas putken ohi, mutta palasi takaisin kutsusta. Sitten onnistui jo tuo putkiosuuskin;) Viikonloppuna käytiin treenailemassa vielä itseksemme. Treenailtiin lähinnä tuota eteen-käskyä. Lisäksi hyppyjä ja putkea, silloin alkoi jo tuo putkikin luistaa taas ihan eri tavalla. Tänään taas treeneihin, saas nähdä kuinka luistaa:D

Ai niin, uudet kotisivut aukeavat ihan tässä pika puoliin:) Eli kannattaa käydä aina välillä vilaseen;)

-Marika