Lauantaina oltiin Schumin kanssa vapaissa treeneissä. Vajaan tunnin mittaiset harjoitukset ja koira toimi kuin ajatus. Hyppy-putki-hyppy yhdistelmä meni kuin vettä valaen. Muuria harjoiteltiin myös pitkästä aikaa ja nyt itse asiassa ensimmäistä kertaa normaalikorkuisena (aiemmin ollaan otettua vain "mini-koirien" esteellä). Hyvinhän se meni ja ensimmäisen kerran jälkeen Schumi sisäisti hyppykorkeuden ja siitä oikein näki sen ponnistuksen ennen hyppyä :D

Valssaamista
ja kolmen hyppyesteen sarjaa harjoiteltiin myös hieman ja sujuihan se, paremmin kuin koskaan;) Oiskohan se nyt sisäistetty?! Siis ohjaajallakin ;) Heh! A-esteen meni hyvin ja ihmeen rauhallisesti, silloin tällöin on tuota vauhdin poikasta ollut jo liikaakin. Pöytäkin sujuu, vaikkakin jumittaa välillä haistelemaan hajuja pöydälle, eikä malttaisi hypätä pois.... Otin myös huvikseen lopuksi vielä pari kertaa tummalla putkella, kun ollaan vissiin aina treenailtu vain sillä punakeltaisella. Eipä tuossa eroa tainnut olla, ihan yhtä hyvinhän tuo meni tummankin putken.

Mutta mukavat treenit oli, nyt tuleekin pakosti vissiin kahen viikon tauko, kun ens lauantaina ei vapaita treenejä olekaan. Mutta ehkä pieni taukokin tekee välillä hyvää.

On sen kanssa vaan mukava treenata! :)))))

Marika