Ohhoh, onpas viime kirjoituksesta hurahtanutkin rutkasti aikaa. Työt pitävät valitettavasti tällä hetkellä melko kiireisenä ja se aika mitä töiltä jää, täytyy pyhittää koirille, pihahommille ja kuntoilulle.  Niin joo, ja tietty täytyy välillä koittaa muistaa tuon miehenkin olemassaolo! :D Olen saanut vähennettyä (siis pakon edessä, tietty!) tietsikan ääressä istumista rutkasti ja nykyään tuntuu, ettei aikaa jää pahemmin edes kotisivujen päivittelylle. Ihan huono omatunto asian suhteen :/ Sennallekin kun nääs pitäisi se oma sivukin tehdä. No jospa tässä saisi jonkin inspiraation ;D

Muuten täällä sujuu elämä varsin mallikkaasti. Senna on jo hieman rauhoittunut ja aikuistunutkin ripauksen. Ollaan treenailtu kontakteja, sekä ihan perusliikkeitä, kuten istumista, maahanmenoa ja seisomista. Äkkiä se vaan oppii! Hihnalenkkejä tehdään ihan kaksisteen sekä välillä myös Schumin kanssa. Tarkoituksena olisi sitten ajan kuluessa alkaa kulkemaan yhdessä kera wipukoiden.

Hugolla oli muuten tuossa alkukesästä varsin mielenkiintoinen "sairastapaus". Sillä lakkasi eräs kaunis aamu häntä toimimasta! Siis se ei pystynyt nostamaan sitä lainkaan ylös, se heilutti häntäänsä vain toispuoleisesti tuolla alhaalla. Päätin seurailla muutaman päivän, koska se ei tuntunut kuitenkaan olevan kipeä tai mitään. Pikku hiljaa, päivä päivältä alkoi häntä nousemaan ja muutaman päivän päästä oli taas ihan normaali. Olisiko voinut sitten olla kenties vesihäntä tai sitten on vaan paukassut häntänsä johonkin kulmaan tms. niin lujaa, että siellä on ollut hiusmurtuma. Tuo vesihännänkin mahdollisuus vähän sinänsä mietityttää, koska tuo ei todellakaan mikään vesipeto ole ja vetoakaan ei ole voinut oikein saada, koska silloin oli just ne kauheet helteet. Tiedä sitten, pääasia kuitenkin että häntää taas pelaa.

Käytiin sumpin kanssa vinttikoiraliiton erkkarissa viikko juhannuksen jälkeen. Olipa vallan mielenkiintoinen kokemus! Täti jakeli aika ankaralla kädellä EH:ta ja H:ta. Ensimmäinen lausahdus, kun menimme kehään, oli "aivan liian iso". Siitä jo vähän päättelin, ettei taida olla rouvan makuun. Ja niinhän siinä kävi, että "odottamani" eh:n sijaan napsahti H!! Arvostelussa ei ollut mitään muuta hyvää kuin "hyvä niska ja hyvät kulmaukset", kaikki muu tuntui olevan enemmän tai vähemmän huonoa. Pah! Mutta jälleen yhtä kokemusta rikkaampana! :D Katsokaa vaikka, miten HIENOSTI sumppi tässäkin poseeraa .. :D

1743983.jpg

On muuten ihan tavattoman vaikeaa yrittää saada rimpuilevasta ja kiemurtelevasta wipukan pennusta seisomakuvaa. Aikaa yhden kunnollisen kuvan ottamiseen meni melkein puoli tuntia ja kuvia kamerassa oli yli sata... Mutta onnistuttiin - vihdoin ja viimmein! Tässä meijän sennuskainen:

1743980.jpg

1743975.jpg

1743969.jpg

1743977.jpg

1743978.jpg

Aurinkoista kesän jatkoa!!

Marika & poppooooooooooo