Heipskukkuu!!

Olimme sunnuntaina 6.1. pyörähtelemässä pitkästä aikaa näyttelykehässä.  Ihan mukavasti meni, vaikkakin harjoitelmat jäi aika vähäiseksi.  Antoi tuomarin mitata itsensä erinomaisesti ja hampaatkin sai vilkaista ihan kaikessa rauhassa. Tuomari seisotti aika kauan aikaa ja sen alkoi huomata sumpin käytöksestä pidemmän päälle, eli alkoi nuuskuttelemaan maata ja muutenkin venkoilemaan. Ravaamaan sain varsin hyvin. Ihan hyvän arvostelunkin sai, vaikkakin edelleenkin tuohon etuosaan pitäisi saada massaa ja koska on etuosaltaan vielä melko massaton, niin sitä kautta vaikuttaa myös noihin ranteisiin. Mutta jospa sitä saataisiin nyt pikku hiljaa kerättyä.

Sitten pääsimme edustamaan myös Jagodas kasvattajaluokkaan ja ykkössijahan sieltä napsahti :D Oli myös erittäin mukava kokemus päästä ryhmäkehiin -ensimmäistä kertaa ikinä- ja juoksemaan isoon kehään! Kiitokset Piialle ja muille kasvattajaryhmään osallistuneille mukavasta päivästä!!

Muutoinkin näyttelypäivä sujui mukavasti, Sumpin kanssa on ilo kulkea kaikenlaisissa tapahtumissa, kun se on niin helppo koira :D Saimme myös kanssaihmisiltä naurunpyrähdyksiä osaksemme Schumin hienosta maastokuvioisesta haalarista johtuen... Eräskin pikku-poika kuului sanovan äidilleen että; "Katso, tuolla koiralla on tommoset maastokuvioiset potkuhousut!!" :D

Tässäpä tämän päiväiseltä metsälenkiltä muutama otos, harmi vain, että alkoi jo ikävästi hämärtämään:

Tässä nämä sumpin uutukaiset haalarit:
 
1195253.jpg

Hugella on mukava taipumus jäädä tuojottelemaan johonkin (etenkin hämärässä): "Mamma, kuuliksää ton? Ihan varmaan tuolla on JOKU!!!"

1195254.jpg

Mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä...

1195256.jpg

Ihanan usvaista:

1195257.jpg

Äly ja väläys, vain miten päin se olikaan...

1195258.jpg

Näin käy useimmiten, kun yrittää saada kuvaan whippettiä :D

1195259.jpg


Tammikuun jatkoja!!!