Jaahas, niin se aika rientää ja kalenterista sai jo kääntää maaliskuun esille. Mutta ihanaa on, että kevät on vihdoin ja viimein täällä! Koirien kanssa on tullutkin tehtyä tavallista pidempiä lenkkejä, kun itsekin viihtyy nyt ulkosalla aivan erilailla. Eilen lenkkeiltiin tuolla meidän vakkaripaikalla eli peltojen keskellä. Mentiin joen pientaretta pitkin ja voi että miten upea ilma olikaan :P Huomasi kyllä, että on talvilomaviikko. Kelkkoja viuhahteli joka puolella ja nähtiinpä taas muutama hiihtäjäkin. Onneksi nuo ei kelkoista eikä hiihtäjistä välitä tuon taivaallista. Ihana kevät!

Schumin kanssa olimma eilen ohjatuissa agility-treeneissä. Otettiin sellaista ympyrän muotoista rataa ja alussa oli tarkoituksena tehdä sellainen oikein terävä käännös, kun molemmissa suunnissa oli hyppyesteet. Vaikea selittää... Mutta Schumi kyllä osaa erinomaisesti seurata minun viittomisia ja vartalon kääntymisiä. Sille saakin tehdä nuo omat kääntymiset hyvinkin terävästi, kun se on niin pirun nopea, etä menee helposti laajoiksi kaarteet. Pujottelukin alkaa nyt sujua.. otettiin sitä eilen niin, että vain enää toisella puolella oli apunarut. Kyllä se tuntuu nyt tajuavan sen idean.

Sitten se tärkein uutinen, eli me muutamme!! Saatiin ihana rivarin päätyasunto tuosta naapurikunnasta... On oma sauna ja oma iiiiiiisooooooo piha :D Eli ensi kuussa asetumme sitten uuteen kämppään asustelemaan. Ja mikä parasta, myös matkat agilityyn lyhenevät melkein puolella :P Nyt sitten aika kuluu pakkaillessa ja hirmuinen sisustusvimma on jostain syystä päässyt iskemään.

Tässä vielä viikonlopulta kuvatukset molemista poitsuista:

431534.jpg

431535.jpg

Marika