Moikka,

Whippettien open show sekä erkkari menivät viime viikonloppuna helteisissä tunnelmissa. Launtaina palailtiin kotio kröhöm... hieman palaneina :D Mutta erittäin mielenkiintoinen viikonloppu ja sää todellakin suosi. Parempi näin, kuin että olisi satanut kaatamalla vettä tai muuta vastaavaa.

Schumin kanssa oltiin tosiaan molempina päivinä kehässä. Launtaina tuomarina toimi Iva Kimmelman Jenkeistä. Schumi sijoittui hienosti luokassa kolmanneksi (AVK3) ja saimme palkinnoksi hienon ruusukkeen, lelun sekä muutaman kilon Royal Canin -ruokaa! Erittäin tyytyväinen olin poitsun esiintymiseen kehässä. Arvostelu: " Erittäin hyvä rotuleima, kaunis pää ja ilme, erittäin hyvä sivuprofiili, kantaa häntää ajoittain liian korkealla, erittäin hyvä rinnan syvyys." Lisäksi pääsimme kisaamaan kaunein pää ja parhaimmat liikkeet -luokkiin, mutta näissä emme valitettavasti  enää sjoittuneet. Kävimme myös hakemassa Schumille virallisen mittaustuloksen. Mittaustulokseksi saatiin 54,5 cm. Eli ylikorkeahan se hieman on... heh :D

Sitten sunnuntain erikoisnäyttely. Avoimen luokan uroksia oli huimat 22 kipaletta!! Odotukset eivät olleet kovin korkealla, sillä luokassa oli mukana varsin hyvin pärjänneitä uroksia. Tuomarina toimi Susanne Oschinski Saksasta. Tuloksena AVO ERI. Kilpailuluokassa ei enää sijoitusta. Arvostelu: " Vetovoimainen ja puhutteleva uros. Kaunis pää ja ilme. Vahva niska. Suora (?) edestä. Ok takaosa. Ylälinja on hyvä. Liikkuu hyvin kaikilta sivuilta. Kantaa häntää liian korkalla, joka pilaa vaikutelman. " Tämä nyt on aika vapaa suomennos, oli nimittäin niin ihmeellisiä sanontoja, etten osannut niitä kunnolla suomentaa. Mielenkiintoinen päivä oli tämäkin  ja hyvin meni siihen nähden, että oli noin huima määrä uroksia ilmoitettu.

Tuo häntä hommeli on kyllä jännä juttu. Musta tuntuu että sumppi on ottanut mallia tosta meidän dobberista, jolla on häntä aina kaarella selän päällä... Schumi yrittää vissiin olla dobberi ;D Jepjep! ;D

Muutoin elämä on varsin kiireistä, mutta silti niin ihanaa! Tämän viikon olin koulutuksessa työn puolesta ja viikon verran meillä on ollut myös "kesälomavieraita". Hyvä vaan, sillä terassi on melkein valmis (orjatyövoimaa)  ;D Tämä viikonloppu kuluu Sauna open air music festival -merkeissä! Sekä tietty ulkoilun merkeissä ;)

Ja viimeisinpänä muttei vähäisimpänä, Ceasar saapuu ensi viikolla! En malta odottaa, en malta odottaa , en malta odottaa!!!!!!

Mutta nyt lenkille ja sitten kuuntelemaan bändejä! Kesäterveiset kaikille ja etenkin Daimille sumpilta! "Olet niiiiiin kaukana"

Marika